Juoksublogi

Uusia tarinoita tulossa Juoksublogiin. Alla vielä fiilistelynä ajatuksia viime juoksun tiimoilta.

 

 

 

Antti Raunio

Talkoolaisten puolueen esiinmarssi

 

Tätä tekstiä kirjoittaessani vuoden 2017 Ideapark-juoksun starttiin on 24 yötä. Intti-kielellä Ideapark-juoksu-TJ on 24. Oman palvelukseni lopusta on hieman reilu vuosi, mutta eihän se kieli mihinkään ole kadonnut. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan kirjoittaa armeija-asioista, sillä ne eivät IP-juoksuun mitenkään liity – etenkään kun omalle kohdalleni ei edes kuulunut valtava marsseja, joita voisi rasituksen osalta verrata vaikkapa puolimaratoniin.

Aiheena on talkoolaisuus.

Sehän kuulostaa aivan uudelta pienpuolueelta. Talkoolaisuus – kaikki yhteisen hyvän puolesta. No ei hullumpi slogan itse asiassa, sehän talkoiden tekemisen isoin tavoite on: yhdessä tehdään töitä yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

Voin todeta olevani kokenut talkoolainen Ideapark-juoksun osalta. Muistini mukaan olen ollut mukana joka kerta 10 vuoden ajan. Ensimmäisinä vuosina olin apujoukoissa juottopisteellä. Ahtialan risteyksen lähellä, Liuhan kaarteessa, tuli kerättyä muovimuki jos toinenkin talteen. Nykyään puolikkaan reitti on muuttunut ja se juottopiste on jäänyt historian kirjoihin.

Kerran olen myös numerolapun saanut rintaani. LeKin futisporukkani valmennus oli päättänyt, että jätkät voisivat mennä juoksemaan nuorten matkan ja saada samalla hyvän peruskuntoharjoituksen. No mehän juoksimme. Täytyy vähän ylpeillä, olin 15-sarjassa toinen! Tosin osallistujia oli kaksi.

Päätehtäväni talkoolaisena on ollut pyöräilijänä, eli mennä joko juoksijajoukon edessä näyttämässä reittiä tai perässä varmistaa kaikkien turvallinen matka.

Useamman vuoden vedin kympin kärkeä etupyöränä. Pakko sanoa, että kun matka lasketeltiin parhaillaan 32 minuuttiin (Ideapark-juoksun ennätys 32.19,6 Mikko Tyni 2009) oli siinä pyöräilijälläkin polkemista, että pysyi kärjessä. Dramaattisin muisto on viime vuoden puolimaratonilta, kun kärjessä ollut Iiro Niskanen joutui keskeyttämään aivan lopussa. Onneksi siitä selvittiin ja Iirollekaan ei käynyt pahasti.

Talkoolaiset ovat melko näkymätön osa laadukasta tapahtumaa – mutta sitäkin tärkeämpi. Nimittäin kun kaikki ei suju duurissa, aletaan ihmettelemään usein mikä talkoolaisten toiminnassa mättää ja mitä on jäänyt tekemättä.

Ideapark-juoksussa talkoolaisten määrä on noussut vuosien varrella samaan tapaan kuin juoksijoiden määrä. Arviolta määrä on noin 160. Tosin määrää on vaikea laskea, sillä useiden kuukausien aikana auttajia on useita erilaisissa tehtävissä.

Pienikin apu voi olla järjestäjille kultaakin kalliimpi. Yksi liikenteenohjaaja lisää tai maalialueen juottopaikan apulainen, niin hyöty on suuri. Valitettavaa, että nykyään näidenkin henkilöiden löytäminen voi olla useiden soittojen ja etsimisen päässä.

Talkoolaisuus ei ole enää yhtä suosittua kuin menneillä vuosikymmenillä ja ikähaitari tahtoo olla iäkkäästä päästä. Luotettavimmat talkootyöntekijät löytyvätkin kokeneista seuraikoneista. Arvostan suuresti heitä, jotka vuodesta toiseen saapuvat auttamaan erilaisiin talkoisiin. Olen viime vuosina huomannut trendin, että vapaaehtoisuus rajoittuu yhä useammin oman joukkueen piiriin, mutta koko seuran auttamisessa kynnys on suurempi.

Jos et ole tänä vuonna juoksemassa, niin kannustan että lähdet talkoolaiseksi ihan mihin tahansa tehtävään ja annat tärkeän panoksesi. Starttipäivä on lauantai 27. toukokuuta. Toivon, että talkoolaisten puolue voisi olla vaalivoittaja jatkossa!

Antti Raunio

 

Mervi Pesu

Kilpailuvietin vietävissä

 

Lenkkimotivaatiota voi joskus innokkaampikin liikkuja joutua kaivelemaan eri keinoin. Varsinkin kilpaurheilun jäädessä jäähdyttelyasteelle, liikuntavammoista toipuessa tai niiden vaivatessa saattaa lenkille lähtö joskus tuntua jopa hieman työläälle. Oma työni kun on jo varsin liikunnallista näin liikunnanopena, niin nykyään yhä useammin mielelläni istahtaisin hetkeksi töistä palattuani vaikka lueskelemaan, sen sijaan että ampaisisin heti tilaisuuden tullen vaikkapa juoksulenkille.

Itselläni edelliset neljä vuotta ovat olleet aikamoista säntäilyä paikasta toiseen jokainen lapsiperheen arjesta liikenevä hetki hyödyntäen omaan lenkkeilyyn. Tämä on vaatinut aikatauluttamista, lastenhakua hikipäisenä harrastuksista ja kuivan paidan vaihtoa harrastuspaikoilla. Lyhyempinä päivinä  lenkkivarusteiden mukaan pakkaamista ja töistä nälkäisenä lenkille säntäämistä. Se on myös vaatinut sen, ettei istahda kotiin tultuaan vaan jatkaa samalla höyryllä iltaan asti, sillä kaikkihan sen tietää, kuinka vaikeaa on saada itsensä liikkeelle pienen huilin jälkeen.

Joka tapauksessa omalla kohdallani yksi motivaatiokeino on ylitse muiden. Se on ilmoittautuminen kisoihin tai vastaavanlaiseen tapahtumaan, jossa pääsee kiusaamaan itseään. Sen verran on kuitenkin mukavuudenhalua, että esimerkiksi ilmoittautuminen maratonille pistää jo vähän juoksentelemaan ja lenkille lähtöä ei tarvitse niin paljon mietiskellä. Viime vuosina itse ehkä hieman myös villiinnyin -hyvin tuloksin kylläkin - kisailmoittautumisten ja sen mukaisten tavoitteiden myötä lenkkeilemään hyvinkin säännöllisesti. Sitä kun muistaa jonkin aikaa tehdä, niin sivuvaikutukset alkavat vaivata. Tällaisia ovat mm. huono ja epämukava olo, jos ei pääsekään lenkille ja kolotuksia siellä täällä. Eli melko pikaisesti onkin itseään ruokkivassa kierteessä.

Työyhteisössämme on ollut tapana osallistua Ideapark-juoksuun isommalla porukalla. Tavoitteenani on ollut juosta porukassa seurustellen, mutta kuinkas siinä taas viimeksi kävikään. Lähtöä odottelin työporukassa takajoukoissa ja korviini kantautui kuuluttajan ajanlasku lähtöön. Pian huomasin ajautuneeni lähemmäksi lähtöviivaa ja starttilaukauksesta rynnistin matkaan sosiaalisemman aspektin nopeasti unohtaneena. Tunnustelin muiden juoksijoiden vauhtia, että kenen peesissä vielä kestäisin ja tiesin jo hyvin pian juoksevani sen hetkisen kunnon äärirajoilla ja voivani maalissa pahoin sen sijaan, että olisin leppoisasti hölkkäillyt ja vaihtanut kuulumisia tuttujen kanssa. Kilpailuvietti on niin verissä ja yllättävän vaikeasti hallittavissa.

Tänäkin keväänä ajattelin taas osallistua leppoisammalla meiningillä. Sen verran on takareisivaivaa, että tämä olisi se paras valinta. Yritän pitää kilpailuviettini kurissa ja hieman tutkailla, että minkälaisissa maastoissa sitä on aiemmin juostu. Tavoite on varsin maltillinen. Aina eivät tavoitteet toteudu, mutta aina voi yrittää ja ilmoittautua sitten taas uusiin koitoksiin.

Mervi Pesu

Anu Pasonen

Kotiäidin urheiluhuumaa...

 

Tämän kuukauden juoksublogin kuulumisia kertoo kotiäiti Kuljusta. Tällä hetkellä olen hoitovapaalla luokanopettajan työstä ja nautin tästä elämänvaiheesta vielä ensi syksyyn asti. Kotona vauhdista huolehtii reilu 2-vuotias pikkumies ja 12-vuotias koululainen. Avopuoliso on ammattiurheilija ja arkeamme voisi hyvin kuvata sanonta ”elämä on osa jääkiekkoa.”

Lapsesta asti liikunta ja terveelliset elämäntavat ovat olleet tärkeässä roolissa elämässäni. Lapsuuttani kuvaa hyvin ”hiihdin kouluun kesät talvet” ja liikuntaharrastusten kirjo oli melko moninainen. Olen aina ollut yksilölajien harrastaja ja edelleen vastaan itse omista onnistumisista tai niiden puutteesta. En edelleenkään koe suurta intohimoa kilpaurheiluun, vaan liikuntani perustuu elämäntapaurheiluun ja hyvään fiilikseen.

Juoksu on aina ollut numero yksi liikuntaharrastuksistani. Syy siihen lienee lajin helppous. Treeni alkaa heti kotiovelta ja treenin tehokkuutta ja pituutta voi vapaasti vaihdella fiiliksen ja ajan mukaan. Mikään ei ole niin hienoa, kuin aamu kahdeksalta saan startata päivän juoksemalla joko yksin tai seurassa. Nautin tutuista maisemista, vuodenaikojen vaihtelusta ja ympäristön äänistä. Vakiolenkkini kulkee Kuljusta Vanattaran kautta Moisioon ja sen reitin mutkat, ihmiset, koirat ja pellon joutsenet ovat varsin tuttu näky. Pyrin juoksemaan noin neljä lenkkiä viikossa. Yleensä viikonloppuna kerran kuussa kirmaisen pidemmän lenkin.

Entisenä jumppakärpäsenä pidän myös lihaskunnostani huolta joko perinteisesti kuntosalilla tai kotijumpan muodossa noin kolmena päivänä viikossa. Kotonani on melkoinen arsenaali kuntoiluvälineitä omatoimiseen treeniin (kahvakuula, käsipainot, voimapyörä, stepperi ja uusimpana Bunda-nilkkapainot (8 kg per jalka). Pojan nukkuessa päiväunia saan treenattua varsin tehokkaasti ja katsottua samalla viikon televisiotarjonnan pikakelauksella nauhalta.

Mikä sitten mahdollistaa tämän suhteellisen suuren määrän liikuntaa arkeeni? Ensinnäkin olen varsin suunnitelmallinen ihminen ja hyvä organisoimaan oman ajankäytön. Teen etukäteen suunnitelman tulevista treeneistä, kun olen saanut puolison treeni- ja peliohjelman selville. Välillä elämämme on ”läpystä vaihto”- tyyppistä arkea. Liikkumista tietyllä tavalla helpottaa se, että toinen saattaa olla keskellä päivää muutaman tunnin kotona, vaikka onkin sitten illat pois. Tämä tunnin oma hengähdystauko päivän keskellä on luksusta ja auttaa jaksamaan arkea. Toisekseen käytössäni on tarpeen tullen hyvä tukiverkosto. Saan lastenhoitoapua tarvittaessa pitkien pelireissujen aikana ja onneksi kaikki ymmärtävät sen, että käytän sen ajan aina urheiluun. Kolmanneksi nautin äärimmäisen paljon myös arkiliikunnasta lasten kanssa. Neljä tuntia ulkoilua ja juoksua erittäin aktiivisen ja liikkuvan pojan perässä virkistää kehoa ja mieltä.

Olen osallistunut tulevaan Ideapark-juoksuun vuosittain ja se onkin viime vuosina ollut ainoa juoksutapahtuma, johon olen lähtenyt mukaan. Reitti on tuttu ja lähes kotikulmilla, tapahtuma on hyvin järjestetty ja juoksun aikana törmään useisiin tuttuihin kasvoihin. Aikatavoite taitaa karata yhä kauemmaksi. Alkuvuosina piti kymppi päästä reilusti alle 50 minuutin, sitten alle tunnin ja viime vuonna taisin ajatella ”kunhan olen maalissa ennen hyvää ystävääni Rrrrauniota”.

Olen usein kiitollisena miettinyt, että elän nyt elämäni parasta aikaa. Saan hetken hengähdyksen työnteosta, viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa ja liikunta rytmittää sopivasti arkeani. Kaikki saattaa olla toisin ensi syksynä, mutta se onkin sitten toinen juttu...

Anu Pasonen

Katri Tanni
Katri Tanni
Katri Tanni

Hyvä kunto on pieniä valintoja arjessa


Tasapuolista kuntoilijan kannalta on se, että ihan kaikilla – huippu-urheilijoillakin – on sama määrä tunteja vuorokaudessa. Työ, perhe, oma hyvinvointi, harrastukset, ystävät ja lepo jakavat vuorokausituntimme. Työn, perheen, perheen jäsenten ja omien harrastusten jaottelu viikolle saa monen tuntemaan stressiä ja kiirettä. Ns. omaa aikaa perheelliselle ei usein tule tarjottimella, se pitää huomata ottaa, jotta jaksaa arjen rutiineita, on tehokas töissä, pinna ei kiristy ja saat kuntoa hoitaessasi rentouttaa myös ajatuksia ulkoillessa tai sisälajien parissa.

Tässä omia vinkkejäni siitä, miten liikunnan mukaan tuominen arkeen onnistuu:
1. Lasten harrastusten aikana. Ehdoton ykkönen. Pari kertaa viikossa vien lapset tunnin tai kolmen vartin harrastuksiinsa. Odotteluajan käytän juoksulenkkiin tai sauvakävelyyn. Ihmeen moni jää pukukoppiin tai hallin kahvilaan istumaan ja selaamaan puhelinta apaattisena. Itse kaipaan istumatyöläisenä ulkoilua, liikuntaa illalla ihan pakosta kun siihen on tottunut. Mieli virkistyy, ajatukset selkiintyvät ja olo on paljon freesimpi kuin puhelimen kanssa istumisen jälkeen. 


2. Aamuliikunta 1-2 kertaa viikossa. Jaamme lasten vientivuorot mieheni kanssa aamuisin joten kun ei ole oma aamuni, aloitan sen aina salilta, keväämmällä pyöräilen tai hölkkään töihin. Tosi mukava aamun aloitus ja päivän työt saa mielessään käytyä läpi aamun salitreenin aikana. 


3. Lasten kanssa ulkoilu. Aina ei tarvitse mennä omalle hikilenkille, vaan tosi hyvää arkiliikuntaa on lasten kanssa ulkoilu. Saatan juosta juoksukärryn kanssa spurtteja, niin, että kyydissä olijoilla on hauskaa. Välillä kävellään yhdessä, välillä huohotetaan ylämäkeä juosten koko porukka. Liikunta on hauskanpitoa ja hassutteluakin ja niin se pitää välillä ottaakin. 
4. Ostoksille vai liikkumaan? Jos omaa aikaa järjestyy aina silloin tällöin, mietin tarkkaan miten sen käytän. Ostoksille tekee mieli aina välillä, mutta paljon parempi olotila itse asiassa tulee siitä, kun nollaa ajatuksia suosikkiliikuntalajinsa parissa. Suosittelen harkitsemaan! 


5. Autolla vai jalan. Lasten haku iltapäivällä koulusta tai päiväkodista ei itsellä tarkoita kuin 2km matkaa ja ajassa sitä, että lopettaa työpäivän 20 min aikaisemmin tai tekee kodin ruokaostokset jo lounastunnilla.

 
Tässä kun itsekin mietin, miten perheellinen työssäkäyvä aikuinen saa viikossa 5-10 h aikaa liikuntaan, se järjestyy palasina sieltä täältä kun arjen oikein järjestää. Tuo aika voisi hyvin mennä laahustaen ohi TV:n edessä, pitkillä automarket-käynneillä, lasten harrastusten odotushuoneissa, aamu-unia jatkaen tai auton penkkiä kuluttaen. Me olemme keksineet itsellemme liikuntaa estäviä ajankäyttökeinoja jotka täyttävät arkea. Nyt meidän pitää keksiä takaisin ne luonnolliset liikkumisen hetket joita sekä keho että mieli tarvitsee.


Uuteen motivaatioon auttaa hyvin se, että keväiset kuntoilutapahtumat ovat ihan pian oven takana.            

Katri Tanni

Lempäälän Kisan ikoni ja jokalajin taitaja Juha Raunio kirjoittaa tälle sivulle blogiansa Ideapark-juoksun lähestyessä. Jussi on itse osallistunut kaikkina edellisinä kertoina tapahtumaan.

Juhlajuoksun kunniaksi juoksublogi saa uudet siivet kirjoittajien viestikapulan vaihtaessa viejäänsä!

 

Lempäälän suurin kuntotapahtuma juhlii kymppisynttäreitään

Tervepä teille blogin lukijat. Taas alkaa olla aika, että käännetään katseita kevääseen ja sen moniin kuntohappeningeihin. Yksi parhaista on totta kai Lempäälän oma ylpeys: Ideapark-juoksu, joka kipaistaan tänä vuonna 28. toukokuuta kymmenettä kertaa.

Ja luvassa on paljon extraa, mitä kaikkea; se löytyy viiikkojen varsilla tapahtuman nettisivuilta sekä fb-sivuilta. Myös tämä blogi uudistuu. Kun aiemmin tätä on päivättänyt allekirjoittanut, 53-vuotias satakiloinen kuntoilijaniilo Raunion Jussi, niin tänä keväänä tämän riipustuksen jälkeen saavat äänensä kuuluville "vierailevat tähdet".

Kun ammattinani on historia, niin palataan ajassa vuosikymmen taaksepäin. Silloinen Kisan toiminnanjohtaja Mattilan Jokke ja allekirjoittanut miettivät tahoillaan, että Lempäälään ja Kisalle pitäisi luoda joku omanlaisensa kuntotapahtuma. Kun Ideaparkin kanssa oli tehty monenmoista yhteistyötä, oli helppo kytkeä Lempäälän uusi ja upea  merkkipaalu ja kuntoilu yhteen. Senaikainen Idiksen johto, etunenässään Laineen Timo, vilkutti vihreätä valoa oitis suunnitelmat kuultuaan.

Yksi Idiksen kauppiaista, Harri Merta, on innokas kuntoilumies ja antoi oman tietotaitonsa happeningin alkumetreille. Näin keitettiin kokoon koko lailla nykyisenkaltainen tapahtuma, joko kokosi ekana vuonna 2007 rapiat kolmesataa tossunkuluttajaa kokoon.

Siitä luku pompsahti nopeasti kuuteensataan ja pian haarukkaan 800 - 1000, missä se on kaikki vuodet pysynyt. Juhlajuoksuun odotetaan - tottahan toki - uutta osanottajaenkkaa, joka voisi olla haarukassa 1000 - 1200 maaliintulijaa.

Ajankohta tapahtumalle on tärkeä tai jopa tärkein seikka. Toukokuu on kovasti kilpailtu, löytyy Tampereelta ja Hesasta omia kuntojuttuja ja SM-maastotkin ovat usein samana päivänä, mutta kevät on kuitenkin kuntoilijoiden, etenkin "taviskuntoilijoiden" parasta aikaa. Silloin into on ylimmillään lähteä lenkkeilemään ja innostumaan tapahtumista.

Kritiikkiäkin vuosien varrella on tullut, jopa niin että kärkkäimmät arvostelijat eivät ole nähneet Idis-juoksun ajankohdassa ja/tai muussakaan touhussa "mitään järkeä". Yhdeltä kritisoijalta allekirjoittanut suoraan kysyi, että anna muutama kehistysvinkki, organisaatio maksaa siitä kelpo korvauksen, niin vastauksena oli syvä, mutta paljon puhuva hiljaisuus. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteikö ideoita ja vinkkejä olisi vuosien varrelta saatu ja niitä vastaanotettu, muun muassa puolimaratonin reitti muutettiin kisaajien pyynnöstä.

Alusta alkaen ideana on ollut, että Ideapark-juoksu on "mattimeikäläisten" kuntotapahtuma, jonne mukaan lähdön rima asetetaan niin alas kuin mahdollista. Ammattilaisjuoksijoille, jotka kaipaavat tekemisistään palkkiota, löytyy ihan muita foorumeita. Kiva on ollut huomata, että Ideapark-juoksussa on ollut kymmeniä ellei satoja uskollisia osanottajia, jotka kevät toisensa jälkeen ovat mukana.

Oma kuntoiluni kulkee käsi kädessä vuodenaikojen kanssa. Mutta nyt (kirjoituspäivä 10. helmikuuta) ulkona sataa vettä vuolaasti, lumesta ei juuri ole jälkeäkään ja ympäristö on ankeaa. Niinpä hiihtämisen emmeet ovat liki nollatasoa. Harmi!

Talvella hiihto, keväällä hölkkä, kesällä ja syksyllä pyöräily sekä läpi vuoden kuntosaleilu ja lentopallo/beachvolley. Siinä opetustyöläisen liikuntalukkari. Jos korkeimmat voimat eivät puutu peliin, olen 28.5. viivalla ja hölkkään kympin läpi. Jos kaikki menee nappiin, on aikahaarukka 62-63 minuuttia, normikeikka kestää noin 65 minuuttia ja jos on vaivoja yms ongelmaa, painuu sekundaattori 70 minuutin luokkaan. Mutta mitä sitten? Pääasia, että liikutaan.

Liiku sinäkin.

t
RRRRR

Kuvassa Juha Raunio on juuri ohittamassa vuoden 2011 puolimaratonin voittajaa Iiro Niskasta !!
Vai käykö siinä sittenkin toisin päin....