Ideapark-juoksussa kirmataan uudistuneilla reiteillä

11.4.2019

Tänä vuonna Ideapark-juoksussa pääsee juoksemaan uusituilla reiteillä joka matkalla. Useamman vuoden samoina olleita reittejä ja uusittu niin, että parhaat palat on säilytetty, ja lisätty mielenkiintoa ja monipuolisuutta.

Uudistuksella haluttiin saada juoksijoille uutta kipinää. Entiset reitit antoivat hyvän ja kauniin kuvan Lempäälästä, ja uusilla osilla pyritään entisestään monipuolistamaan maisemaa ja tuomaan esille uusia alueita Lempäälästä.

Vuoden 2019 reiteillä on uusille juoksijoille luvassa avartava näkymä ja läpileikkaus Lempäälästä kauppakeskuksesta asuinalueille ja vanhan kirkon alueenhistorialliseen maisemaan. Ideapark-juoksun konkareille on luvassa uutta pilkettä ja normaalisti poikkeavia reittejä, mutta perusidea kuitenkin pysyy samana. Vanhaa reittipohjaa ei lähdetty täydellisesti uusimaan, vaan se pidettiin hyvänä pohjana.

Seuraavassa lyhyet esittelyt reiteistä. Täysin tarkat reittikartat tulevat pian katseltaviksi ideaparkjuoksu.fi.

Puolimaratonin reitti

Kaikki matkat lähtevät Ideaparkin pohjoispäädyn parkkialueelta A-päädyn läheisyydestä. Puolikkaan reitti tekee heti alussa muutoksen, kun se kurvaa katsomaan Real Parkin hurjasti kasvavaa yritysaluetta. Siitä reitti jatkuu tutusti moottoritien ali Lauta Oy:lle tehden pienen kierroksen Ruskea-ahteen asuinalueella.

Hakkarin alueella reitti ei menekään urheilukentän kautta, vaan matkalla näkee Urheilupuiston koko komeudessaan, esimerkiksi jäähallin ja liikuntahallin. Sarapiston asuinalueen ja historiallisen Museoraitin jälkeen reitti etenee Lempäälän keskustasaarelle. Keskustassa reitti menee järven puoleista kevyenliikenteen väylää, toisin kuin ennen, ja poikkeaa ihmettelemässä Myllyniemen tapahtumapuistoa ja Tikkataulu-liikenneympyrää.

Ryynikän asuinalueelta juoksureitti siirtyy Harakkalan kautta Katepalin tehtaan vierestä kohti Tuulialaa. Loppumatkalla reitti kulkee samoja ratoja kuin vanha kympin lenkki, ja Kuivaspään hiekkatien kautta takaisin Ideaparkille. Maalintulo on myös uudistettu: Ideaparkin takakautta saavutaan maaliin sisälle Ideapark Sportiin!

Kympin reitti

Myös kympin reitti suuntaa aluksi Real Parkiin. Reitti on samaa kuin puolikkaan alku. Kun puolikkaalla käännyttäisiin Ruskea-ahteen risteyksestä oikealle kohti Moisiota, kymppi kurvaa tien yli kevyenliikenteen väylälle kohti Tuulan Tuvan lounasravintolaa.

Kymppi tulee vanhasta poiketen Ideaparkinkatua pitkin ja kääntyy kohti Ideaparkin parkkipaikkoja tutusta risteyksestä. Maalintulo on samalla tapaa Ideapark Sportiin kuin puolikkaalla.

Nuorten sarjojen reitti

Nuoret juoksevat noin kolmen kilometrin matkan Ideaparkin lähistöllä. Myös nuoret aloittavat käymällä Real Parkin alueella. Sen jälkeen matka jatkuu Ideaparkintietä ohi kauppakeskuksen ohittaman tien, ja maaliin nuoret tulevat samalla tapaa pidempien matkojen kanssa Ideapark Sportiin.

Avusteisten sarjojen reitit

Avusteisten sarjojen kympin reitti on sama kuin kymppi ja kolmen kilometrin matkat samat kuin nuorten reitti. Reitit on suunniteltu niin, että ne ovat mahdollisimman helppokulkuisia ja sopivat esimerkiksi pyörätuolilla etenemiseen. Muutamia hieman isompia ylämäkiä on kympin reitin varrella.

Joukkuepuolimaratonin reitti

Juokkuepuolikas juoksee puolikkaan reitin, ja reitti on jaettu neljään osioon. Matkalla on siis kolme vaihtopistettä. Vaihtopisteet ovat kaikki huoltopisteillä. Osuudet ovat jonkin verran eripituisia johtuen huoltopisteiden sijoittelusta. Vaihtopisteille ja niiltä pois on yhteinen bussikuljetus.