Jokaisella on oikeus liikkua! - tutustu IP-juoksun avusteisiin sarjoihin

6.2.2019

Ideapark-juoksussa on vuonna 2019 ensimmäistä kertaa avusteiset sarjat! Tarkoitus on mahdollistaa liikkuminen ja kilpailu jokaiselle!

Avusteiset sarjaan voi mukaan tulla,  jos kilpailija ei pärjää ilman avustajaa tavallisissa sarjoissa. Näihin sarjoihin saa ottaa mukaan apuvälineen, jos tarvitsee.

Tärkeintä on, että jokaisella on oikeus ja mahdollisuus liikkua, ja joskus myös kilpailla. Reitit on suunniteltu niin, että niillä pääsee etenemään apuvälineen kanssa. Jokainen osallistuja saa osallistujanumeron ja kaikkien aika kellotetaan. Virallisia vammaluokituksia ei ole vaan pääasiana on, että kaikki pääsevät osallistumaan.

Ideapark-juoksun avusteiset sarjat

Avusteinen 10 km

Avusteinen 3 km

Avusteinen 3 km, alle 16v. (2004-)

Kolmen kilometrin matkat lähtevät kello 12.30 ja kymmenen kilometrin matka kello 13. Juoksupäivä on muuttunut sunnuntaiksi 26.5. (alkuperäinen päivä oli 25.5.)

Avusteisen kymppi kulkee samaa reittiä kuin kympin yleisen sarjan reitti, ja lähtöaika on sama. Kolmen kilometrin rata puolestaan on sama kuin nuorten sarjassa ja lähtö on samaan aikaan kuin nuortensarjalaisilla. Reitit ovat vielä suunnittelussa.

Ilmoittautuessa ilmoita varsinaisen osallistujan tiedot, ei mahdollisen avustajan tietoja.


ILMOITTAUDU MUKAAN AVUSTEISTEN SARJOIHIN



Lisätietoja:

juoksu@leki.fi

Jenni Tamminen, kilpailunjohtaja
jenni.tamminen@leki.fi

Johanna Vesanen, avusteiset sarjat
johanna.vesanen@fysiocenter.net

Edit. 5.3.2019 klo 16.59. Lisätty avusteisten sarjojen lähtöajat ja lisätty tieto juoksupäivän siirrosta lauantailta sunnuntaille.