Tarina

Vuosi 2006, Lempäälä. 

Tuolloinen Lempäälän Kisan toiminnanjohtaja Jouko Mattila ja seura-aktiivi Juha Raunio miettivät tapansa mukaan, mitä rakas seura voisi taas tehdä. Jotain erilaista, mahdollisesti aivan uuttakin.

Hakkarin urheilukeskuksesta neljän kilometrin päähän oli avattu joulukuussa 2006 todellakin jotain erilaista ja uutta. Suomen silloin suurin kauppakeskus Ideapark oli rakennettu keskelle peltoja, ja nyt Lempäälässä seisoi jotain, mitä missään muualla Suomessa ei ollut.

Lähtöajatus oli, että upouusi Ideapark olisi oiva mahdollisuus. Se olikin pohjalla, kun herrat saivat idean uudesta suuresta juoksutapahtumasta Lempäälään. Ja mikä muukaan olisi parempi paikka, kuin uljas Ideapark. Siitä lähti ajatus hautumaan, ja Kisan organisaato työstämään ensimmäistä Ideapark-juoksua. Myös kauppakeskus lähti heti innolla mukaan. Ensimmäinen starttiaseen pamahdus kuultiin 19.5.2007. 

Nykyään Ideaparkin slogan on "Enemmän kuin erilainen". Voikin todeta, että kun Kisa ja Ideapark aloittivat juoksutapahtuman järjestämisen 13 vuotta sitten, he todella olivat enemmän kuin erilaisia.

Suomessa on juostu aina

Suuria juoksutapahtumia on ollut kauan, siinä mielessä ei Lempäälään oltu rakentamassa mitään mullistavaa. Mutta konseptissa oli jotain uniikki: yhdistää kauppakeskus aivan urheilutapahtuman ytimeen, maali- ja lähtöalueeksi. Juurikaan parempaa maamerkkiä ei voi olla, kun kääntää juoksun viimeisillä kilometreillä Kuivaspäästä kohti Marjamäkeä: "Kappas, siellähän se ireaparkki on näkyy!"

Ideapark-juoksun tavaramerkki vuodesta toiseen on ollut kaunis reitistö. Koko tapahtuman historian on mukaan kuulunut puolimaraton, kymppi ja juniorisarjat. Vuosien varrella lisäksi on tullut sauvakävelysarjat kympille, vuonna 2013 joukkuepuolimaraton ja vuodeksi 2019 avusteiset sarjat.

Vaikka etenkin juoksun loppupätkä on kokenut muutaman kerran muutoksia vuosien varrella, ovat juoksijat saaneet aina upean läpileikkauksen historiallisesta maalaiskylästä nykyaikaiseen kauppakeskuselämään. Matka on kiertänyt historiallisen Pyhän Birgitan kirkon sivulta, ohitse kauniin Hakkarin kartanon maiseman ja kiertänyt Ahtialan kylän läpi, josta pelloilta on voinut bongata jopa torppariaikaisia latoja ja rakennuksia, kuten Lastusten kartanon päärakennuksen.

Juoksun alkuvuosina pidempi puolimaratonin reitti kulki vanhaa Ysitietä. Loppumatkan pitkä suora poistettiin reitiltä, ja juoksu suuntasikin kirkolta uuden Laasonportin asuma-alueen läpi Ahtialan kautta Kuivaspäähän ja Ideparkille.

Nyt luvassa on kolmas suurempi reittiuudistus Ideapark-juoksun historiassa. Tarkoitus on, että juoksija saa elämyksiä myös muustakin kuin juoksun tuottamasta endorfiinihuumasta. Kauniit maisemat ovat tärkeä osa viihtyvyyttä. Niinpä vuonna 2019 reitti kulkee historiallisen Museoraitin läpi ja tulee pitkin Kirkkojärven kaunista rantaa Myllyrannan tapahtumapuistoon. Puolikkaan juoksijat ylittävät Herralanvuolteen virtaavat joet useamman kerran ja näkevät läheltä upean Tikkataulun keskustassa.

Aino-Kaisa Saarinen. Eetu-Pelle. Pauli Kiuru. Teemu Roininen. Aki ja Rita.

Ideapark-juoksu on aina ollut muutakin kuin pelkkä hölköttely ympäri kylän raitin. Mukana juoksemassa on ollut kovia tähtiä ja viihdyttämässä kisailijoita on ollut upeita vieraita, jotka ovat taanneet viihtyvyyden ja elämyksellisyyden.

Olympiavoittaja Aikku on ollut itse juoksemassa sekä lähtölaukauksen ampujana. Kansanedustaja Kiuru on vakio-osallistuja. Ideparkin pormestari Eero Lehtinen Eetu-Pellenä on tuttu hahmo maalialueella. Vuonna 2017 naisten puolikkaan voitti huippujuoksija Annemari Kiekara. Samana vuonna yleisöä viihdytti tv:stä tutut Rita Niemi-Manninen ja Aki Manninen.

Mutta oletko usein kuullut kesken juoksulenkin valssin tahteja tai vauhdikasta humppaa? Ideapark-juoksussa todennäköisesti olet! Erikoisuutenamme on ollut jo vuosia katuorkesterit, jotka matkan varrella ovat viihdyttäneet juoksijoita ja katsojia.

Ensimmäisessä Ideapark-juoksussa oli reilu 300 osallistujaa

Osanottajamäärä nousi upeasti koko ajan, toisena vuonna maaliin juoksi jo läjes 700 innokasta. Parhaillaan ollaan päästy noin 1 000 osallistujaan. 1 000 maaliintulijan virstanpylväs on vielä ylittämättä. Vuonna 2014 maaliin tuli 988 juoksijaa, mikä on suurin lukema Ideapark-juoksun historiassa toistaiseksi.

Alusta asti Idepark-juoksu on ollut tapahtuma etenkin kuntoilijoille, niille tavallisille lenkkeilijöille, jotka haluavat saada lisämotivaatiota tekemiseensä. Tarkoitus ei ole ollut nopeiden rataennätysten parantamisessa vuosi vuodesta, vaan matalan kynnyksen tapahtuman tarjoaminen. 

Siltikin Ideapark-juoksussa on nähty melkoisia vauhtikoneita: miesten puolikkaan reittiennätys on vuodelta 2008 Miika Henrikssonilta, 1.11.57,1 ja naisten puolikkaan ennätys Elizabeth Mongudhilla 1.24.18,0 vuodeta 2007.

Maaliintulijoiden määrä on ollut 650-950 välillä ensimmäistä vuotta lukuunottamatta. Viimeksi 2017 maaliin tuli hieman alle 700 juoksijaa. Vuonna 2018 tapahtumaa ei järjestetty ollenkaan.

Suuri tapahtuma tarvitsee taidokkaat, innokkaat ja ennen kaikkea sitoutuneet järjestäjät. Ideapark-juoksu on iso osa Lempäälän Kisan 114-vuotista historiaa. Tapahtumaa on järjestetty yli sadan vuoden aikana kasvaneella talkootaidolla ja hengellä. Auttavia käsiä tarvitaan aina huoltopisteillä, liikenteen ohjauksessa, maalintuloalueella ja vaikka missä. Voikin todeata, että 11 juostun Idapark-juoksun aikana on tehty yli tuhat talkoopäivää, saatu yli 10 000 erilaista kokemusta ja koettu miljoonia pieniä tai isompia onnistumisen ja ilon tunteita. 

Vuosi 2018, Ideapark

Vuodesta 2018 päästäänkin Ideapark-juoksun tarinan uusimpaan lukuun. Lempäälän Kisan toimistolla loppuvuodesta 2018 esitellään mielenkiintoista diaesitystä. Seinälle piirtyvät uudet Ideapark-juoksun reittiehdotukset. Jotain erilaista on luvassa, sen huomaa heti.

Olemme tulleet takaisin uusitulla ilmeellä! Uusitut reitit, uusitut verkkosivut joita parhaillaan luet, uudet lähtö- ja maalialueet, jotka ovat Ideaparkin sisällä. Perusarvot ovat yhä samat: haluamme luoda jokaiselle mahdollisuuden innostua juoksusta ja tarjota matalan kynnyksen tapahtuman ja samalla hienon kokemuksen. Hyvä esimerkki on, että vuonna 2019 Ideapark-juoksussa on avustesten sarjat: kaikilla on oikeus liikunnan riemuun! 

Jotta kehittyy, ei voi olla paikallaan. Olemme innoissamme lähteneet tekemään uudenlaista Ideapark-juoksua, jossa kunnioitetaan tapahtuman upeita perinteitämme. Vanhan päälle rakentuvat uudet kokemukset: sitä kutsumme tarinaksi.

TERVETULOA MUKAAN OSAKSI TARINAAMME!