Puolimaratonin alustava reitti julkistettu

17.6.2020

Ideapark-juoksun 2020 puolimaratonin alustava reitti on julkistettu. Reitti on pitkälti valmis, se vielä tarkitusmitataan ja sitä kautta viilataan lopulliseen muotoonsa, eli joitain pieniä muutoksia voi vielä tulla.

Puolimaratonin reitti kulkee pitkälti samoja linjoja kuin vuoden 2019 reitti. Lähto ja maali on sama kuin kuin kympillä kauppakeskus Ideaparkissa. Läht on A-päädystä ulkoa ja maali Ideapark Sportissa, jonne tullaan ulkoa takakautta.

Reitti kulkee Lauta Oy:n kautta Moisioon ja Hakkarin urheilukentälle ja kohti Lempäälän keskustaa. Reitti kääntyy takaisinpäin kohti Ideaparkia keskustassa vanhan lukion alikulun kautta ja Halkolan asuinalueen läpi, josta reitti vie uuden Lempäälä-talon ohitse.

Ryynikästä reitti kulkee kohti Tuulialaa Katepalin tehtaan kautta ja Moisionaukeaa. Moisionaukealta reitti tulee perinteisesti Tampereentien viertä Turkkisenpellon asuinalueelle ja moottoritien alitse Kuivaspäähän. Kuivaspäässä reitti palaa entiselle puolikkaan reitille, ja hiekkatietä pitkin saavutaan aivan kauppakeskusalueen viereen ja kohti kauppakeskusaluetta. Eli vanha lenkki Ahtialan kautta jää pois.

Juokkuepuolikas juoksee puolikkaan reitin, ja reitti on jaettu neljään osioon. Matkalla on siis kolme vaihtopistettä. Vaihtopisteet ovat kaikki huoltopisteillä. Osuudet ovat jonkin verran eripituisia johtuen huoltopisteiden sijoittelusta. Vaihtopisteille ja niiltä pois on yhteinen bussikuljetus.